Keurusselällä lauttauksen ja proomauksen yhteydessä ei aina kaikki puutavara pysynyt kehälauttojen ja proomujen laitojen sisäpuolilla. Kovassa tuulessa pölkyt - jopa tukitkin- muljahtelivat helposti reunapuomien sekä yli että ali. Samoin proomuihin täkkilastia kipattaessa puita putoili renkun yli veteen. Kesän aikana näitä karkulaisia kertyi siksi paljon että Mänttä-yhtiö (G.A.Serlachius Oy) katsoi niiden keräämisen olevan taloudellisesti kannattavaa. Muut, vain tukkeja uittaneet yhtiöt, W. Rosenlew Oy, Rauma-Repola Oy ja Kotvio eivät suorittaneet rantakeräystä.
Karkulaisten keräyksessä toimi 3 osatekijää. Rannoilta puita keräävät venekunnat, proomu, johon koottiin pinotavara ja suomus tukkeja varten ja kolmanneksi laiva tai varppari, joka jatkuvasti kelkkoi kerääntyneitä lasteja proomulle ja suomukselle.
Harjakattoisen talon päädyn muotoinen suomus tehtiin neljästä kuulesta eli hyvin uivasta puomista. Seinäpuomien alle kiinnitettiin poikittain 3-4 metrin välille toisistaan rautalenkeillä kaksi tukkia. Tälle telakalle vedettyinä sitten heikomminkin uivat tukit matkasivat turvallisesti Kolhon sahalle.
Rantakeräyksessä karanneiden puiden kerääminen rannoilta suoritettiin 3-henkisin venekunnin. Rannalla etenevä henkilö - usein nuori koulupoika - työnteli tukit ja pinotavarat vapaaseen veteen, josta venemiehet nostelivat pölkyt, halot ja paperipuut sekä kaivospuut keluveneeseen, josta vaijerin kelaustukki oli poistettu. Tukit kiinnitettiin tikkeleillä hinausköysiin.
Tikkeli oli puolen tuuman vahvuisesta raudasta pajassa tehty koukkusormimainen esine, jonka kynsipäässä oli litteäksi taottu kärki ja toisessa päässä hinausköyttä varten kiemuralenkki. Kärki lyötiin kirveen hamaralla tukin pääpuoleen. Tikkeli irtosi helposti, kun kirveellä iskettiin kiemuran koukun kärjen puoleiseen kaareen.
Keräys aloitettiin aina Harmaaniemestä Keuruulle päin. Yksi venekunta alkoi kiertää Korpisensaarta ja edelleen Salakkaluodon ja Piikainlinnan kautta Honkasaareen. Toinen Valkeaniemen ja Kaukasenrannan kautta Heinäseen. Ja kolmas Hanhisaaren kautta Tiusalan Myllylahteen ja edelleen Sikoniemeen ja Peurunlahteen.
Viime mainitulta venekunnalta on pieni muistelus vuodelta 1936. Hanhisaaressa oli siihen aikaan mänttäläisen insinööri Stadiuksen omistama huvila tenniskenttineen. Lomailijoiden poissa ollessa paikkaa vartioi vanhempi naishenkilö, joka käytti alkoholia. Lisäapuna hänellä oli todella iso koira, jonka tiedettiin olevan vihainen. Kun rantapoika tuli paikalle, hyökkäsi koira ja puraisi poikaa jalkaan. Häätäessään koiraa pois tuli nainen ulos ja alkoi huutaa: "Bonzo saa purra, Bonzo saa purra". Venekunnan miesten tultua apuun rannalle nainen kutsui koiransa sisälle ja työ saattoi jatkua.
Laivan kanssa oli aina sovittu venekunnan lastin hakupaikka tai lastissa ollut vene souti kauemmas rannasta hakemisen merkiksi. Ensimmäisenä päivänä päästiin Pöyhölän seutuville. Yöksi siirryttiin uittomiehille tuttuun paikkaan Kelloniemeen. Täällä paljastui, että joukossamme oli yksi laivamies, joka oli unissakävelijä. Ja eikös tämä ottanut yöllä laivan veneen ja ja souti Kelloniemen rantaan missä heräsi veneen tömähdettyä rantaan. Sitten hän souti takaisin laivalle nukkumaan ja aamulla kertoi yöllisestä retkestään. Yleensä unissakävelijälle ei tapahdu mitään vakavampaa, kuten ei tapahtunut tässäkään.
Seuraavana päivänä putsattiin Tarhia, Kivilahden ja lähisaarten rannat Kaunissaareen. Yöpymispaikka oli jälleen tuttu Hirvenlahti, missä aina oli mahdollisuus saunomiseen. Löylyjen terästämiseksi talonväki teki vihdat laittamalla koivunlehvien sekaan vähän katajan ja nokkosen varsia. Muistan myös, että hain Honkalasta pari pikkukannullista maitoa seuraavaa päivää varten porukalle.
Samaan aikaan vuonna 1936 oli Pöyhölässä suuri kansainvälinen partiolaisten leiri. Illalla vesistö oli peilityyni ja taivas pilvetön. Silloin näin jotakin, joka on jäänyt merkittävänä muistona jäänyt minulle tältä kesältä. Keskellä selkää poseerasi suuri venearmaada. Jokaisen veneen keulassa liehui tangoissa eri maiden lippuja. Löytyyköhän tästä tapahtumasta valokuvaa Keuruulta?
Kolmantena päivänä karkulaiset katosivat Kääkkiön, Roosinpohjan ja Lehtolansaaren rannoilta ja joukko yöpyi Liukon taloissa. Sitten oltiinkin jo Palo-ja Kiesisenselän rannoilla. Nyt käytiin joka yö nukkumassa kotona. Kahvia ei enää keitetty Primus-keittimellä. Jokaisella oli yleensä kahvinsa helposti särkyvissä Airam- termospulloissa. Kovimmilla kahvinjuojilla saattoi olla kolmekin pulloa.
Ruokapuoli oli 1930-luvulla - sanoisin - tyydyttävää. Ensimmäisenä päivänä kotoa lähdettäessä otettiin reppuun kuivaa muonaa, leipää, maitoa, voita, lihaa, kalaa, valmiiksi paahdettua kahvia, sokeria, jne. Yöpymistaloista sai ostaa asevelihintaan mm. maitoa, piimää, kananmunia, perunoita, palvattua sianlihaa, jne. Tutuissa taloissa sai ennakolta varaten illalla lämmintä ruokaa ja aamulla kahvia. Keuruun päässä liikuttaessa porukan nuorimpana kävin monien listojen kanssa ostamassa Valkolan kaupasta korppuja, Hampparimakkaraa, punakuorijuustoa, tupakkaa ja vatsakatarria sairastaneille apteekista Hota-pulveria.
1930-luvulla rantakeräys tapahtui tavallisesti elo-syyskuun vaihteessa. Sotien aikana työvoiman vähyyden takia työ siirtyi lähes joka vuosi runsaalla kuukaudella. Yksi muistelus tältä ajalta - muistaakseni syksyltä 1941. Ollessamme Roosinpohjassa yllätti meidät päivällä räntäsade. Vaatteet kastuivat ja kumiteräsaappaat kostuivat kun nahkavarret suoltuivat vetisiksi. Toivoimme pitkin päivää, että pääsisimme yöksi käymään Mäntässä vaihtamassa kuivat vaatteet.
Näin ei kuitenkaan käynyt. Pomomme ilmoitti, että yöpyisimme Varpaaniemen talossa. Siellä oli kuulemma leivottu ja leivinuunin lämmittämässä tuvassa olisi samalla hyvä kuivatella kostuneet ja kastuneet vaatteet. Työpäivän jälkeen mentyämme taloon totesimme tuvan olevan kylmän. Ei oltukaan leivottu. Haimme riihestä olkia lattialle joiden päälle levitimme lattiamattoja. Peitteiksi löytyi tallista loimia ja rekivällyt, jonka pomomme varasi itselleen. Siinä sitten värisimme - tiiviisti toisiimme tukeutuen - yön. Talon väelle olimme kiitollisia, sillä illalla saimme heiltä lämmintä keittoa ja aamulla korvikekahvit ennen töihin lähtöä. Räntäsade jatkui seuraavana päivänä. Yllättäen tuli keskipäivällä tieto, että nyt lähtisimme Mänttään jo ennen kolmea. Sitä myöten kun venekunnat saapuivat lasteineen proomulle, sukelsimme laivan uumeniin höyrypannun lämmitettäviksi.
Seuraavat päivät lienevät olleet sateettomia, koska en muista niistä erikoisemmin. Kolhon reitin ja Mäntän lähisaarten rannat puhdistettiin puista hyvissä ajoin ennen järvien jäätymistä. Viimeiseksi Sassinlahti, missä lautat seisoivat pitkään puutavaran maalle nostoa odottaen samoin kuin prooomut lastiensa purkamista.
Karkulaisten keräyksessä toimi 3 osatekijää. Rannoilta puita keräävät venekunnat, proomu, johon koottiin pinotavara ja suomus tukkeja varten ja kolmanneksi laiva tai varppari, joka jatkuvasti kelkkoi kerääntyneitä lasteja proomulle ja suomukselle.
Harjakattoisen talon päädyn muotoinen suomus tehtiin neljästä kuulesta eli hyvin uivasta puomista. Seinäpuomien alle kiinnitettiin poikittain 3-4 metrin välille toisistaan rautalenkeillä kaksi tukkia. Tälle telakalle vedettyinä sitten heikomminkin uivat tukit matkasivat turvallisesti Kolhon sahalle.
Rantakeräyksessä karanneiden puiden kerääminen rannoilta suoritettiin 3-henkisin venekunnin. Rannalla etenevä henkilö - usein nuori koulupoika - työnteli tukit ja pinotavarat vapaaseen veteen, josta venemiehet nostelivat pölkyt, halot ja paperipuut sekä kaivospuut keluveneeseen, josta vaijerin kelaustukki oli poistettu. Tukit kiinnitettiin tikkeleillä hinausköysiin.
Tikkeli oli puolen tuuman vahvuisesta raudasta pajassa tehty koukkusormimainen esine, jonka kynsipäässä oli litteäksi taottu kärki ja toisessa päässä hinausköyttä varten kiemuralenkki. Kärki lyötiin kirveen hamaralla tukin pääpuoleen. Tikkeli irtosi helposti, kun kirveellä iskettiin kiemuran koukun kärjen puoleiseen kaareen.
Keräys aloitettiin aina Harmaaniemestä Keuruulle päin. Yksi venekunta alkoi kiertää Korpisensaarta ja edelleen Salakkaluodon ja Piikainlinnan kautta Honkasaareen. Toinen Valkeaniemen ja Kaukasenrannan kautta Heinäseen. Ja kolmas Hanhisaaren kautta Tiusalan Myllylahteen ja edelleen Sikoniemeen ja Peurunlahteen.
Viime mainitulta venekunnalta on pieni muistelus vuodelta 1936. Hanhisaaressa oli siihen aikaan mänttäläisen insinööri Stadiuksen omistama huvila tenniskenttineen. Lomailijoiden poissa ollessa paikkaa vartioi vanhempi naishenkilö, joka käytti alkoholia. Lisäapuna hänellä oli todella iso koira, jonka tiedettiin olevan vihainen. Kun rantapoika tuli paikalle, hyökkäsi koira ja puraisi poikaa jalkaan. Häätäessään koiraa pois tuli nainen ulos ja alkoi huutaa: "Bonzo saa purra, Bonzo saa purra". Venekunnan miesten tultua apuun rannalle nainen kutsui koiransa sisälle ja työ saattoi jatkua.
Laivan kanssa oli aina sovittu venekunnan lastin hakupaikka tai lastissa ollut vene souti kauemmas rannasta hakemisen merkiksi. Ensimmäisenä päivänä päästiin Pöyhölän seutuville. Yöksi siirryttiin uittomiehille tuttuun paikkaan Kelloniemeen. Täällä paljastui, että joukossamme oli yksi laivamies, joka oli unissakävelijä. Ja eikös tämä ottanut yöllä laivan veneen ja ja souti Kelloniemen rantaan missä heräsi veneen tömähdettyä rantaan. Sitten hän souti takaisin laivalle nukkumaan ja aamulla kertoi yöllisestä retkestään. Yleensä unissakävelijälle ei tapahdu mitään vakavampaa, kuten ei tapahtunut tässäkään.
Seuraavana päivänä putsattiin Tarhia, Kivilahden ja lähisaarten rannat Kaunissaareen. Yöpymispaikka oli jälleen tuttu Hirvenlahti, missä aina oli mahdollisuus saunomiseen. Löylyjen terästämiseksi talonväki teki vihdat laittamalla koivunlehvien sekaan vähän katajan ja nokkosen varsia. Muistan myös, että hain Honkalasta pari pikkukannullista maitoa seuraavaa päivää varten porukalle.
Samaan aikaan vuonna 1936 oli Pöyhölässä suuri kansainvälinen partiolaisten leiri. Illalla vesistö oli peilityyni ja taivas pilvetön. Silloin näin jotakin, joka on jäänyt merkittävänä muistona jäänyt minulle tältä kesältä. Keskellä selkää poseerasi suuri venearmaada. Jokaisen veneen keulassa liehui tangoissa eri maiden lippuja. Löytyyköhän tästä tapahtumasta valokuvaa Keuruulta?
Kolmantena päivänä karkulaiset katosivat Kääkkiön, Roosinpohjan ja Lehtolansaaren rannoilta ja joukko yöpyi Liukon taloissa. Sitten oltiinkin jo Palo-ja Kiesisenselän rannoilla. Nyt käytiin joka yö nukkumassa kotona. Kahvia ei enää keitetty Primus-keittimellä. Jokaisella oli yleensä kahvinsa helposti särkyvissä Airam- termospulloissa. Kovimmilla kahvinjuojilla saattoi olla kolmekin pulloa.
Ruokapuoli oli 1930-luvulla - sanoisin - tyydyttävää. Ensimmäisenä päivänä kotoa lähdettäessä otettiin reppuun kuivaa muonaa, leipää, maitoa, voita, lihaa, kalaa, valmiiksi paahdettua kahvia, sokeria, jne. Yöpymistaloista sai ostaa asevelihintaan mm. maitoa, piimää, kananmunia, perunoita, palvattua sianlihaa, jne. Tutuissa taloissa sai ennakolta varaten illalla lämmintä ruokaa ja aamulla kahvia. Keuruun päässä liikuttaessa porukan nuorimpana kävin monien listojen kanssa ostamassa Valkolan kaupasta korppuja, Hampparimakkaraa, punakuorijuustoa, tupakkaa ja vatsakatarria sairastaneille apteekista Hota-pulveria.
1930-luvulla rantakeräys tapahtui tavallisesti elo-syyskuun vaihteessa. Sotien aikana työvoiman vähyyden takia työ siirtyi lähes joka vuosi runsaalla kuukaudella. Yksi muistelus tältä ajalta - muistaakseni syksyltä 1941. Ollessamme Roosinpohjassa yllätti meidät päivällä räntäsade. Vaatteet kastuivat ja kumiteräsaappaat kostuivat kun nahkavarret suoltuivat vetisiksi. Toivoimme pitkin päivää, että pääsisimme yöksi käymään Mäntässä vaihtamassa kuivat vaatteet.
Näin ei kuitenkaan käynyt. Pomomme ilmoitti, että yöpyisimme Varpaaniemen talossa. Siellä oli kuulemma leivottu ja leivinuunin lämmittämässä tuvassa olisi samalla hyvä kuivatella kostuneet ja kastuneet vaatteet. Työpäivän jälkeen mentyämme taloon totesimme tuvan olevan kylmän. Ei oltukaan leivottu. Haimme riihestä olkia lattialle joiden päälle levitimme lattiamattoja. Peitteiksi löytyi tallista loimia ja rekivällyt, jonka pomomme varasi itselleen. Siinä sitten värisimme - tiiviisti toisiimme tukeutuen - yön. Talon väelle olimme kiitollisia, sillä illalla saimme heiltä lämmintä keittoa ja aamulla korvikekahvit ennen töihin lähtöä. Räntäsade jatkui seuraavana päivänä. Yllättäen tuli keskipäivällä tieto, että nyt lähtisimme Mänttään jo ennen kolmea. Sitä myöten kun venekunnat saapuivat lasteineen proomulle, sukelsimme laivan uumeniin höyrypannun lämmitettäviksi.
Seuraavat päivät lienevät olleet sateettomia, koska en muista niistä erikoisemmin. Kolhon reitin ja Mäntän lähisaarten rannat puhdistettiin puista hyvissä ajoin ennen järvien jäätymistä. Viimeiseksi Sassinlahti, missä lautat seisoivat pitkään puutavaran maalle nostoa odottaen samoin kuin prooomut lastiensa purkamista.
Aihe
Keuruu, Mänttä, Keurusselkä, uitto, tukkilaiset, metsätyöntekijät, 1940-luku, 1930-lukuKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.
Kuvaus
Tauno Kuoppala kertoo Keurusselällä tehdystä rantakeräyksistä 1930- ja 1940-luvuilla. Tarkoituksena oli kerätä uiton aikana karannut puutavara talteen ja käyttöön.
Tekijä
Julkaisija
Keuruun kaupunginkirjasto