Kuinka verenpisarasta tuli surun kukka

”Katso kuinka kauniisti kukka kukkii, myös se suree kummitädin kuolemaa”, sanoi isäni isä Matti-pappa ääni liikuttuneena. Minä olin noin 6-vuotias, mummolassa hoidossa ”mummolan koulussa”, koska veli oli mennyt kouluun ja vanhemmat työhön. Tuo verenpunainen kukka kruunuineen oli valtava ja kaunis pienen kamarin ikkunalla, valoa vasten. Taustalla jossain tikitti seinäkello omaa tasaista mittaamistaan. Kohta käytäisiin päiväunille mummon ja papan parisänkyyn. Minä keskelle. Elin tuon talven arkipäiviä kotini naapurissa, isovanhempieni luona mummolassa Keurusselän rannalla. Syksyllä 1962 kaikki muuttui, sillä heidän ainoa tyttärensä, minun isäni sisar Sirkka sairastui vakavasti ja menehtyi syöpään talvella 1963. Kuollessaan Sirkka oli vain 41-vuotias. Me kutsuimme häntä kummitädiksi, vaikka oikeasti hän oli vain veljeni ja yhden serkkuni kummitäti. Kaikkien vunukoiden kummitäteyden hän ansaitsi omalla helskyvällä persoonallaan, välittämisellä ja myös antamillaan runsailla lasten lahjoilla. Sellaisilla, joihin ei lapsuusperheissämme olisi silloin ollut varaa. Tyttären kuolemassa omat isovanhempani menettivät tärkeän tuen ja turvan, jollainen Sirkka heille eläessään oli ollut. Sirkka oli valmistunut sairaanhoitajaksi vuonna 1946 ja hän työskenteli Keuruun kunnansairaalassa osastonhoitajana vuosina 1947 – 1951. Vuodesta 1955 alkaen hänen työpaikkansa oli Keski-Suomen keskussairaalassa aina kuolemaansa asti. Sirkasta tuli minulle hieman mystinen lapsuuden ihminen. Isovanhempieni suuri suru sekoittuneena muiden aikuisten vakavuuteen ja kiitollisuuteen hämmensivät minua ja mietin usein millainen ihminen Sirkka oikein oli. ”Kolmen pojan ainoa sisko”, Sipposen veljeksillä oli tapana sanoa. Nuori nainen, joka aikuistui sodan aikana, päämäärätietoisesti halusi auttaa läheisiään ja hakeutui alalle, jossa sai auttaa muita. Pian valmistuttuaan Lahden Diakonissalaitokselta hän eteni osastonhoitajan tehtäviin. Hänen täytyi siis olla täsmällinen, taitava ja osaava. Lapsuuden ja nuoruuden kuvissa hän on tyyni ja huoliteltu. Ensimmäinen koulutettu nainen lähisuvussani tuona aikana. Selvästi esimerkkiainesta. Kuin jostain verhon takaa tuli Sirkka elämääni työskennellessäni kesätöissä Keuruun vanhainkodissa 1970-luvulla. Eräs hoitaja näytti kuinka Sirkka Sipponen aikanaan oli opettanut nuorille hoitajille potilashuoneen oven avaamista ja sulkemista. Tämä oli tehtävä potilasta ja tämän rauhaa kunnioittaen. Sain minäkin siis osani Sirkan opetuksesta. Nypin loppukesän verenpisarastani kuivia kukkia ja lehtiä. Hymyilen hiljaa mielessäni ja lähetän terveiset Sirkalle.

Tarja Sipponen

Pirkkala


Kuvat:

Sirkka Sipponen hoitajan asussa -kuva, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin sairaalamuseo

Sirkka Sipponen lasten kanssa rannalla -kuva, Tarja Sipposen kotialbumi

Aihe

muistelu, Sipponen, Sirkka, sairaalat, sairaanhoitajat, kuolema, sukulaiset, Keuruu

Klikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.

Kuvaus

Tekijä

Julkaisija

Julkistamisajankohta

Aineiston alkuperä