Sukuni on Karjalasta kotoisin, mutta perhe muutti ennen sotia Jämsänkoskelle. Äiti oli lottatoiminnassa mukana ja hänen rinnallaan aloitin varusjaoston lottien apuna välirauhan aikaan vuonna 1941. Järjestimme varusvarastolla pestyjä alusvaatteita koon mukaan ja autoimme monissa kotirintaman töissä. Liikennekannalle alkaessa siirryin suojeluskunnan varastolle kirjuriksi.
Helsingin Sofianlehdon lastenkodista evakuoitiin lapsia Jämsänkoskelle ja heidän mukanaan tuli vain kaksi hoitajaa, joten meidän nuorten apua tarvittiin näiden 3 - 5 vuoden ikäisten lasten hoitamisessa.
Vuonna 1941 kesällä liityin Lotta-Svärdiin, kuusitoistavuotiaana, vasta syksyllä täytin virallisen lottiin liittymisiän 17 vuotta. Minut koulutettiin toimisto- ja viestilotaksi, opimme titaamaankin eli morsettamaan. Hyvän käsialani perusteella minut valittiin varusjaoston kirjuriksi. Sain työmääräyksen Sotasairaala 53:n Helsinkiin ja siellä toimin toimistolottana vuoden ajan. Komentaja oli kuulemma hermostunut minut nähdessään ja sanonut, mitä varten tänne noita lapsia lähetetään!
Jouduin sitten angiinan jälkeen nielurisaleikkaukseen ja sain sairauslomaa. Mutta sairauslomani vielä kestäessä, sain komennuksen Sotasairaala 30:n jaostosairaalaan, joka perustettiin rintamalla puhjenneen keltatautiepidemian vuoksi Jyväskylä maalaiskunnan Palokan vanhainkotiin. Vuonna 1944 olin Helsingissä I sotasairaalan esikunnassa, joka toimi Diakonissalaitoksen tiloissa, kunnes sen tilat otettiin sairaalakäyttöön. Sitten esikunta siirrettiin Sokeiden kouluun, josta opetustoiminta oli sodan takia lopetettu.
Sotasairaalan esikunta välitti sen alueella olleen 13 jaoston kunkin päivän tiedot eteenpäin, jotta sairaalapaikat ja kuljetukset eri puolille saatiin hoidetuksi. Minun kunnia-asianani oli saada tiedot määräajassa perille. Kun varsinaisia viestilottia oli vähän, olimme me toimistolotatkin öisin päivätyömme lisäksi puhelinkeskuksessa valvomassa.
Sodan päätyttyä, mutta Lapin sodan jatkuessa, sotasairaalat muutettiin sotavammasairaaloiksi. Rauhan tultua Leningradin läheltä leiriltä palautettiin suomalaisia sotavankeja, heidät sijoitettiin alkuun Hangon lähelle perustettuun karanteenisairaalaan tartuntavaarojen takia. Muistan, ettei heiltä saanut kysyä mitään vankiajastaan, olivat niin järkyttyneitä.
Helsingin sotavammasairaalaan tuli Lapin sodastakin vammautuneita. Vaikka lottajärjestö lakkautettiin, työ sairaaloissa jatkui. Olin työssä siellä, -sotainvalidien, varsinkin proteesia odottavien potilaiden lomapapereiden ja – litteroiden kirjoittamista olin järjestämässä vuoteen 1947 saakka.
Sen jälkeen oli mietittävä elämän jatkumista ja kun sain kutsun Rovaniemelle, lähdin sinne ja sieltä löytyi mieheni. Muutimme hänen kanssaan eri varuskuntapaikkakunnille ja 1950-luvulla tulimme Keuruun Kalettomalle. Kalettomalla totesin lottakokemuksestani olevan vieläkin hyötyä, kun pystyin ottamaan vastaan mieheni virkapuheluita ja välittämään niitä. Kalettoman varikko oli tiivis yhteisö, lapsetkin sanoivat olevansa kotoisin Kalettomalta, ei Keuruulta.
Helsingin Sofianlehdon lastenkodista evakuoitiin lapsia Jämsänkoskelle ja heidän mukanaan tuli vain kaksi hoitajaa, joten meidän nuorten apua tarvittiin näiden 3 - 5 vuoden ikäisten lasten hoitamisessa.
Vuonna 1941 kesällä liityin Lotta-Svärdiin, kuusitoistavuotiaana, vasta syksyllä täytin virallisen lottiin liittymisiän 17 vuotta. Minut koulutettiin toimisto- ja viestilotaksi, opimme titaamaankin eli morsettamaan. Hyvän käsialani perusteella minut valittiin varusjaoston kirjuriksi. Sain työmääräyksen Sotasairaala 53:n Helsinkiin ja siellä toimin toimistolottana vuoden ajan. Komentaja oli kuulemma hermostunut minut nähdessään ja sanonut, mitä varten tänne noita lapsia lähetetään!
Jouduin sitten angiinan jälkeen nielurisaleikkaukseen ja sain sairauslomaa. Mutta sairauslomani vielä kestäessä, sain komennuksen Sotasairaala 30:n jaostosairaalaan, joka perustettiin rintamalla puhjenneen keltatautiepidemian vuoksi Jyväskylä maalaiskunnan Palokan vanhainkotiin. Vuonna 1944 olin Helsingissä I sotasairaalan esikunnassa, joka toimi Diakonissalaitoksen tiloissa, kunnes sen tilat otettiin sairaalakäyttöön. Sitten esikunta siirrettiin Sokeiden kouluun, josta opetustoiminta oli sodan takia lopetettu.
Sotasairaalan esikunta välitti sen alueella olleen 13 jaoston kunkin päivän tiedot eteenpäin, jotta sairaalapaikat ja kuljetukset eri puolille saatiin hoidetuksi. Minun kunnia-asianani oli saada tiedot määräajassa perille. Kun varsinaisia viestilottia oli vähän, olimme me toimistolotatkin öisin päivätyömme lisäksi puhelinkeskuksessa valvomassa.
Sodan päätyttyä, mutta Lapin sodan jatkuessa, sotasairaalat muutettiin sotavammasairaaloiksi. Rauhan tultua Leningradin läheltä leiriltä palautettiin suomalaisia sotavankeja, heidät sijoitettiin alkuun Hangon lähelle perustettuun karanteenisairaalaan tartuntavaarojen takia. Muistan, ettei heiltä saanut kysyä mitään vankiajastaan, olivat niin järkyttyneitä.
Helsingin sotavammasairaalaan tuli Lapin sodastakin vammautuneita. Vaikka lottajärjestö lakkautettiin, työ sairaaloissa jatkui. Olin työssä siellä, -sotainvalidien, varsinkin proteesia odottavien potilaiden lomapapereiden ja – litteroiden kirjoittamista olin järjestämässä vuoteen 1947 saakka.
Sen jälkeen oli mietittävä elämän jatkumista ja kun sain kutsun Rovaniemelle, lähdin sinne ja sieltä löytyi mieheni. Muutimme hänen kanssaan eri varuskuntapaikkakunnille ja 1950-luvulla tulimme Keuruun Kalettomalle. Kalettomalla totesin lottakokemuksestani olevan vieläkin hyötyä, kun pystyin ottamaan vastaan mieheni virkapuheluita ja välittämään niitä. Kalettoman varikko oli tiivis yhteisö, lapsetkin sanoivat olevansa kotoisin Kalettomalta, ei Keuruulta.
Aihe
Jämsänkoski, lotat, sota-aika, maanpuolustusjärjestöt, jatkosota, Lapin sota, sotasairaalat, Helsinki, 1940-luku, Kaleton (Keuruu), muistelu, kokemuskerronta, viestintä teknisen toteutustavan mukaanKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.
Kuvaus
Riitta Salonen muistelee sodan aikaisia tehtäviään toimisto- ja viestintälottana.
Tekijä
Julkaisija
Keuruun kaupunginkirjasto
Luontiajankohta
2019