Haapamäen kansakoulu valmistui Haapamäen keskustaan vuonna 1956. Se oli kolmas varsinainen koulurakennus, joka rakennettiin samalle koulualueelle. Rautatien kultakautta elävän taajaman alakoulussa oli kärsitty vakavaa tilapulaa jo vuosia. Vuonna 1956 syksyllä koulua kävi 451 oppilasta ja se oli oppilasmäärältään Keuruun suurin.
Koulutyö arkkitehti Laila Niemiojan suunnittelemassa rakennuksessa alkoi talvella 1956. Juhlallisia vihkiäisiä vietettiin sunnuntaina 11. marraskuuta 1956. Juhlaan osallistui satamäärin väkeä. Koulun erikoisluokat, juhlasali ja tilavat eteisaulat maalauksineen ihastuttivat. Juhlaohjelmassa oli mm. musiikkia, puheita, koulun historiikki ja kansakoululaisten esittämä liikuntasatu.
Vuonna 1956 luokkia aloitti yhteensä 14, sillä rinnakkaisluokkia oli useita. Alaluokat aloittivat vanhan kivikoulun puolella. Keskellä koulun pihaa oli rajaviiva, jota alaluokkalaiset eivät saaneet välitunnilla ylittää. Kansakoulun luokille 3–4 siirryttiin sitten uuteen kouluun ja sen luokkiin toisessa kerroksessa. Ylimmän kerroksen luokkiin, jotka olivat kansakoulun luokkien 5– 6- käytössä, kaikki eivät koskaan menneet. Neljänneltä luokalta osa oppilaista nimittäin haki oppikouluun ja aloitti taas luokalta 1 Haapamäen yhteiskoulussa radan toisella puolella.
Kouluruoka oli 1950-luvulla vielä yksinkertaista, vellejä, puuroja ja keittoja. Maitopullo ja leivät tuotiin kotoa. Ruoka syötiin luokissa. Uudessa koulussa oli keittola, josta järjestäjät kävivät koreilla hakemassa painavat emaliastiat ja ruoan luokkaan. Itse koulussa tehty ruokaliina suojasi vielä 1990-luvullakin koululaisten pulpettia. Kouluun saatiin ruokala, kun kirjasto siirtyi alakerrasta vanhan kivikoulun tiloihin. Ruoan kanssa oli joskus tarjolla paksu viipale lauantaimakkaraa. Se ei oikein maistunut, jos puuro sattui olemaan suklaapuuro tai aprikoosipuuro. Rukiinen puolukkapuuro maistui. Makaronivelliä tarjoiltiin. Silloin saattoi tulla kiusaus puhaltaa vähän maitoa suussa olevan makaronin reiästä edessä istuvan selkään.
1960-luvulla ruokatarjonta muuttui monipuolisemmaksi. Maito tarjoiltiin koulussa pienistä pulloista. Saatiin juustoakin. Maksalaatikko oli monen herkkuruokaa. Järjestäjät saivatkin käydä hakemassa sitä keittolasta lisää. Keittäjät olivat tyytyväisiä, kun ruoka maistui. Ruokaa ei kuitenkaan saanut jättää, vaikka olisi tullut ruoasta pahoinvoivaksi. Jos kuitenkin jätti, se oli häpeällinen teko, ja lautanen piti itse viedä keittäjille ja pyytää anteeksi.
Välitunnilla hypättiin narua, ruutua ja twistiä ja pelattiin pihapelejä. Talvella keskellä koulupihaa oli iso lumikasa, jonka päällä leikittiin vuoren valloitusta. Saattoihan se olla vaarallistakin, mutta hauskaa oli. Koulukyytejä ei ollut. Talvella tultiin vaikkapa Kumpulammelta potkukelkoilla kouluun. Käytiin kovaa kisaa siitä, kuka oli nopein. Syksyllä oppilaiden piti tuoda koulun keittiöön puolukoita. Tuotava määrän vaikutti oppilaan luokka-aste. Ykkösluokkalaiset toivat yhden litran, kakkosluokkalaiset 2 litraa jne.
Koulussa oli 1950-luvulla kova kuri. Aamuhartauden aikana ei saanut puhua, nauraa eikä edes hymyillä. Jos, hymyili, sai jälki-istuntoa. Vilkkaat pojat saattoivat löytää itsensä paidan kauluksesta naulakosta roikkumasta, jos eivät rauhoittuneet. Opettajilla oli auktoriteettia ja kurinpitokeinoja oli käytössä. Vapaa ajalla näkyi sama aikuisten kunnioitus. Lapset touhuilivat kyllä vapaasti leikkejään aikuisten valvomatta, mutta kenellä tahansa aikuisella oli oikeus ja velvollisuuskin puuttua, jos oli tarvetta. Lapsia kasvatti koko kylä.
1950-luvulla käytettiin kirjoittamisessa vielä mustetta ja mustekynää. Vasenkätisille tämä oli vaikea paikka. Vaati melkoista taituruutta kirjoittaa mustekynällä niin, että käsi sotkenut kirjoitettua tekstiä. Tyttöjen liikuntatunneista mieleen jäi opettaja, jolla oli punaiset pitkät kynnet. Jos ei pukkihypyssä päässyt pukin yli, opettaja avusti kyljistä työntämällä ja samalla iski niihin pitkät kyntensä. Käsityötunnit olivat myös vaikeudessaan mieleenpainuvia niille, jotka eivät kädentaidoissa loistaneet. Toisaalta opettajan kehut hyvin tehdyistä tehtävistä muistaa vielä vuosienkin päästä. Opettajista entisten koululaisten mieleen oli jäänyt mm. johtajaopettaja Viljo Uusinoka, ja opettajat Rauni Isokangas, Aili Uusinoka ja Tyyne Vehmas.
Koulun iso liikuntasali oli mainio juhlien pitopaikka. Näyttämön koivulavasteet olivat hieno tausta näytelmille, kuoroille ja runonlausunnalle. Esiintymään ei ollut pakko mennä, jos ei halunnut. Yhteisesityksiin osallistuttiin ja jännitettiin. Vuosienkin päästä oli helppo päästä siihen jännittävään ja vähän ahdistavaankin tunnelmaan, mikä vallitsi ennen tärkeää juhlaesitystä.
Terveydenhoitajalla oli oma huone koulun ensimmäisessä kerroksessa. Rokotuksia oli, ja ne jännittivät. Jo pelkästään terveyssisaren, jota kutsuttiin nimellä tippatäti, auton näkeminen koulun pihassa sai jännitystä aikaan. Joskus pelotti niin paljon, että kotiin oli oltava yhteydessä, kun rokotettavaa ei saatu pois pulpetin alta. Käytävä terveydenhoitajalle tuntui pitkältä, kun pelkäsi mitä oli tulossa. Hammaslääkärissä käytiin koulua lähellä olevalla Martta Airikkalan vastaanotolla. Hänellä oli poljettava pora ja tärisevät kädet. Myös Airikkalan vastaanotto jätti unohtumattoman vaikutuksen.
Lauantai koulupäivänä jäi pois 1960-luvulla. Kuuden kansakoululuokan jälkeen siirryttiin Kansalaiskouluun, joka oli Keuruulla. Peruskoulujärjestelmään siirryttiin syksyllä 1974. Oppikoulun ensimmäiseltä luokalta keväällä päässeistä oppilaista tuli peruskoulun kuudennen luokan oppilaita. Paperilla se näyttää aika suurelta loikkaukselta kerralla luokka-asteissa.
1980-ja 1990-luvulla koulunkäynti oli jo erilaista. Opettajista on jäänyt mieleen mm. Esko Ojala ja Antti Paloranta. Ojala ehti pitkällä urallaan opettaa myös entisten oppilaidensa lapsia. Oppilaiden mieleen oli jäänyt erityisesti, että koulun sisäportaikon kaiteisiin ei saanut koskea. Jos kaiteisiin koski, sai rangaistuksen. Syytä kaiteiden varjeluun ei muistettu. Kaikenlaisia kolttosiakin oli mieleen jäänyt. Eräs oppilas oli muun muassa tehnyt kurkistusreiän poikien puolelta tyttöjen pukuhuoneeseen. Kerran koko luokka evakuoitiin, kun kesken tunnin valaisimen päältä alkoi valua jotain nestemäistä ainetta. Tarkempi tutkimus osoitti, että valaisimen päälle oli heitetty voinappi, joka sitten lämpimässä alkoi sulaa. Jälki-istuntoa tuli koko luokalle, mutta kukaan ei paljastanut voinapin heittäjää.
Koulutoiminnan lisäksi Haapamäen ala-aste toimi tilana monipuoliselle harrastustoiminnalle. Muun muassa Haapamäen Naisvoimistelijat harjoittelivat, järjestivät jumppia ja esiintyivät ala-asteella.
Koulun viimeistä kevätjuhlaa vietettiin 31.5.2014. Oppilaat siirtyivät Haapamäen yhteiskoulun uusittuihin tiloihin. Koulu jäi ilman käyttöä vuosiksi ja lopulta se päätettiin purkaa. Lauantaina 14.8.2021 järjestettiin koulun jäähyväistilaisuus, jolloin entiset oppilaat ja opettajat saivat käydä koulussa viimeisen kerran. Myös luokkakokouksia järjestettiin. Tilaisuudessa ei kuitenkaan oltu pelkästään haikein mielin. Tapahtumaan saapui runsaasti väkeä ja tunnelmassa päällimmäisenä oli yhteisöllisyys ja yhteiset kouluajan muistot, joita rakennuksen purkaminen ei tule hävittämään.
Lähteet:
Haapamäen ala-asteen jäähyväistilaisuudessa lauantaina 14.8.2021 tehdyt tapahtumaan osallistuneiden haastattelut
Suur Keuruun sanomat 27.1.1956, 31.8.1956, 9.11.1956, 13.11.1956, 2.6.2014
Välimäki, Hannu 2013. Kansanopetus ja koulut Keuruulla 1628 – 2008. Keuruu : Keuruun kaupunki.
Koulutyö arkkitehti Laila Niemiojan suunnittelemassa rakennuksessa alkoi talvella 1956. Juhlallisia vihkiäisiä vietettiin sunnuntaina 11. marraskuuta 1956. Juhlaan osallistui satamäärin väkeä. Koulun erikoisluokat, juhlasali ja tilavat eteisaulat maalauksineen ihastuttivat. Juhlaohjelmassa oli mm. musiikkia, puheita, koulun historiikki ja kansakoululaisten esittämä liikuntasatu.
Vuonna 1956 luokkia aloitti yhteensä 14, sillä rinnakkaisluokkia oli useita. Alaluokat aloittivat vanhan kivikoulun puolella. Keskellä koulun pihaa oli rajaviiva, jota alaluokkalaiset eivät saaneet välitunnilla ylittää. Kansakoulun luokille 3–4 siirryttiin sitten uuteen kouluun ja sen luokkiin toisessa kerroksessa. Ylimmän kerroksen luokkiin, jotka olivat kansakoulun luokkien 5– 6- käytössä, kaikki eivät koskaan menneet. Neljänneltä luokalta osa oppilaista nimittäin haki oppikouluun ja aloitti taas luokalta 1 Haapamäen yhteiskoulussa radan toisella puolella.
Kouluruoka oli 1950-luvulla vielä yksinkertaista, vellejä, puuroja ja keittoja. Maitopullo ja leivät tuotiin kotoa. Ruoka syötiin luokissa. Uudessa koulussa oli keittola, josta järjestäjät kävivät koreilla hakemassa painavat emaliastiat ja ruoan luokkaan. Itse koulussa tehty ruokaliina suojasi vielä 1990-luvullakin koululaisten pulpettia. Kouluun saatiin ruokala, kun kirjasto siirtyi alakerrasta vanhan kivikoulun tiloihin. Ruoan kanssa oli joskus tarjolla paksu viipale lauantaimakkaraa. Se ei oikein maistunut, jos puuro sattui olemaan suklaapuuro tai aprikoosipuuro. Rukiinen puolukkapuuro maistui. Makaronivelliä tarjoiltiin. Silloin saattoi tulla kiusaus puhaltaa vähän maitoa suussa olevan makaronin reiästä edessä istuvan selkään.
1960-luvulla ruokatarjonta muuttui monipuolisemmaksi. Maito tarjoiltiin koulussa pienistä pulloista. Saatiin juustoakin. Maksalaatikko oli monen herkkuruokaa. Järjestäjät saivatkin käydä hakemassa sitä keittolasta lisää. Keittäjät olivat tyytyväisiä, kun ruoka maistui. Ruokaa ei kuitenkaan saanut jättää, vaikka olisi tullut ruoasta pahoinvoivaksi. Jos kuitenkin jätti, se oli häpeällinen teko, ja lautanen piti itse viedä keittäjille ja pyytää anteeksi.
Välitunnilla hypättiin narua, ruutua ja twistiä ja pelattiin pihapelejä. Talvella keskellä koulupihaa oli iso lumikasa, jonka päällä leikittiin vuoren valloitusta. Saattoihan se olla vaarallistakin, mutta hauskaa oli. Koulukyytejä ei ollut. Talvella tultiin vaikkapa Kumpulammelta potkukelkoilla kouluun. Käytiin kovaa kisaa siitä, kuka oli nopein. Syksyllä oppilaiden piti tuoda koulun keittiöön puolukoita. Tuotava määrän vaikutti oppilaan luokka-aste. Ykkösluokkalaiset toivat yhden litran, kakkosluokkalaiset 2 litraa jne.
Koulussa oli 1950-luvulla kova kuri. Aamuhartauden aikana ei saanut puhua, nauraa eikä edes hymyillä. Jos, hymyili, sai jälki-istuntoa. Vilkkaat pojat saattoivat löytää itsensä paidan kauluksesta naulakosta roikkumasta, jos eivät rauhoittuneet. Opettajilla oli auktoriteettia ja kurinpitokeinoja oli käytössä. Vapaa ajalla näkyi sama aikuisten kunnioitus. Lapset touhuilivat kyllä vapaasti leikkejään aikuisten valvomatta, mutta kenellä tahansa aikuisella oli oikeus ja velvollisuuskin puuttua, jos oli tarvetta. Lapsia kasvatti koko kylä.
1950-luvulla käytettiin kirjoittamisessa vielä mustetta ja mustekynää. Vasenkätisille tämä oli vaikea paikka. Vaati melkoista taituruutta kirjoittaa mustekynällä niin, että käsi sotkenut kirjoitettua tekstiä. Tyttöjen liikuntatunneista mieleen jäi opettaja, jolla oli punaiset pitkät kynnet. Jos ei pukkihypyssä päässyt pukin yli, opettaja avusti kyljistä työntämällä ja samalla iski niihin pitkät kyntensä. Käsityötunnit olivat myös vaikeudessaan mieleenpainuvia niille, jotka eivät kädentaidoissa loistaneet. Toisaalta opettajan kehut hyvin tehdyistä tehtävistä muistaa vielä vuosienkin päästä. Opettajista entisten koululaisten mieleen oli jäänyt mm. johtajaopettaja Viljo Uusinoka, ja opettajat Rauni Isokangas, Aili Uusinoka ja Tyyne Vehmas.
Koulun iso liikuntasali oli mainio juhlien pitopaikka. Näyttämön koivulavasteet olivat hieno tausta näytelmille, kuoroille ja runonlausunnalle. Esiintymään ei ollut pakko mennä, jos ei halunnut. Yhteisesityksiin osallistuttiin ja jännitettiin. Vuosienkin päästä oli helppo päästä siihen jännittävään ja vähän ahdistavaankin tunnelmaan, mikä vallitsi ennen tärkeää juhlaesitystä.
Terveydenhoitajalla oli oma huone koulun ensimmäisessä kerroksessa. Rokotuksia oli, ja ne jännittivät. Jo pelkästään terveyssisaren, jota kutsuttiin nimellä tippatäti, auton näkeminen koulun pihassa sai jännitystä aikaan. Joskus pelotti niin paljon, että kotiin oli oltava yhteydessä, kun rokotettavaa ei saatu pois pulpetin alta. Käytävä terveydenhoitajalle tuntui pitkältä, kun pelkäsi mitä oli tulossa. Hammaslääkärissä käytiin koulua lähellä olevalla Martta Airikkalan vastaanotolla. Hänellä oli poljettava pora ja tärisevät kädet. Myös Airikkalan vastaanotto jätti unohtumattoman vaikutuksen.
Lauantai koulupäivänä jäi pois 1960-luvulla. Kuuden kansakoululuokan jälkeen siirryttiin Kansalaiskouluun, joka oli Keuruulla. Peruskoulujärjestelmään siirryttiin syksyllä 1974. Oppikoulun ensimmäiseltä luokalta keväällä päässeistä oppilaista tuli peruskoulun kuudennen luokan oppilaita. Paperilla se näyttää aika suurelta loikkaukselta kerralla luokka-asteissa.
1980-ja 1990-luvulla koulunkäynti oli jo erilaista. Opettajista on jäänyt mieleen mm. Esko Ojala ja Antti Paloranta. Ojala ehti pitkällä urallaan opettaa myös entisten oppilaidensa lapsia. Oppilaiden mieleen oli jäänyt erityisesti, että koulun sisäportaikon kaiteisiin ei saanut koskea. Jos kaiteisiin koski, sai rangaistuksen. Syytä kaiteiden varjeluun ei muistettu. Kaikenlaisia kolttosiakin oli mieleen jäänyt. Eräs oppilas oli muun muassa tehnyt kurkistusreiän poikien puolelta tyttöjen pukuhuoneeseen. Kerran koko luokka evakuoitiin, kun kesken tunnin valaisimen päältä alkoi valua jotain nestemäistä ainetta. Tarkempi tutkimus osoitti, että valaisimen päälle oli heitetty voinappi, joka sitten lämpimässä alkoi sulaa. Jälki-istuntoa tuli koko luokalle, mutta kukaan ei paljastanut voinapin heittäjää.
Koulutoiminnan lisäksi Haapamäen ala-aste toimi tilana monipuoliselle harrastustoiminnalle. Muun muassa Haapamäen Naisvoimistelijat harjoittelivat, järjestivät jumppia ja esiintyivät ala-asteella.
Koulun viimeistä kevätjuhlaa vietettiin 31.5.2014. Oppilaat siirtyivät Haapamäen yhteiskoulun uusittuihin tiloihin. Koulu jäi ilman käyttöä vuosiksi ja lopulta se päätettiin purkaa. Lauantaina 14.8.2021 järjestettiin koulun jäähyväistilaisuus, jolloin entiset oppilaat ja opettajat saivat käydä koulussa viimeisen kerran. Myös luokkakokouksia järjestettiin. Tilaisuudessa ei kuitenkaan oltu pelkästään haikein mielin. Tapahtumaan saapui runsaasti väkeä ja tunnelmassa päällimmäisenä oli yhteisöllisyys ja yhteiset kouluajan muistot, joita rakennuksen purkaminen ei tule hävittämään.
Lähteet:
Haapamäen ala-asteen jäähyväistilaisuudessa lauantaina 14.8.2021 tehdyt tapahtumaan osallistuneiden haastattelut
Suur Keuruun sanomat 27.1.1956, 31.8.1956, 9.11.1956, 13.11.1956, 2.6.2014
Välimäki, Hannu 2013. Kansanopetus ja koulut Keuruulla 1628 – 2008. Keuruu : Keuruun kaupunki.
Aihe
Keuruu, Haapamäki (Keuruu), koulut, koulurakennukset, kansakoulu, peruskoulun ala-aste, kouluruokailu, kouluruoka, opettajat, muistot, muistelu, kokemuskerronta, 1950-lukuKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.
Kuvaus
Haapamäen ala-aste valmistui vuonna 1956. Useat sukupolvet ehtivät saada oppia rakennuksessa, joka jäi pois koulukäytöstä vuonna 2014.
Tekijä
Julkaisija
Keuruun kaupunginkirjasto