Elämäkertani
Minä olen syntynyt Huttulassa Ampialan kylässä Keuruun pitäjässä. Minä olen syntynyt vuonna 1932 tuhatyhdeksänsataakolmekymmentäkaksi, kymmenes päivä huhtikuuta. Minun kotini on maantien varressa. Kotini on myös lähellä rataa. Minä tulin alakouluun vuonna 1940. Silloin oli opettajana Hanna Vuoriniemi. Hän oli hauska opettaja. Minä kävin alakoulua ensimmäistä luokkaa vain neljä viikkoa. Sitten kun tulin toiselle luokalle, oli opettajana Hilkka Pietilä. Sitä luokkaa minä kävin koko vuoden. Sitten tulin ylä-koulun ensimmäiselle luokalle. Ylä-koulussa oli paljon toisenlaista. Siellä tarvitsi näyttää kartalta ja oli paljon toisenlaisia laskuja. Sitten tulin toiselle luokalle. Kun on sota, niin se haittaa paljon, kun ei tahdo saada koulutarpeita. Mutta toivon, että pian tulisi rauha.
Sokeripula
Nyt on sokeripula. Jokaisella ihmisellä on sokerikortti. Sillä ei saa kuin niin vähän, ettei riitä omiksi tarpeiksi. Jos käy vieraissa jossain kylässä, niin täytyy ottaa itse sokeria mukaan. Täytyy säännöstellä, ettei menisi niin paljon sokeria. Meillä laitetaan pöytään sokerit, mutta pienitään pieniksi, ettei menisi kovin paljon. Mutta siltikin sitä menee paljon. Sokeripula johtuu sodasta.
Eilinen juhla
Eilen oli raittiusjuhla täällä koululla. Se alkoi kello yhdeltä. Ensin lauloimme ”Tervetultua talohon”. Olavi Ruokonen piti tervehdyspuheen. Lauloimme ”Työ Suomen hyväks` uhratkaamme”. Sitten Mirjam luki luvun ”Suomi raittiiksi”. Minä ja Santalan Veikko lauloimme ”Hei, hei, meitä poikia”. Maunuahon Jenny luki runon ”Siniseen sotaan”. Viimeksi lauloimme ”Kansalaismarssin”. Se oli hauska päivä. Seuraavalla kerralla järjestävät jatkokurssilaiset Raittiusjuhlan.
Työn juhla
Viime sunnuntaina oli täällä koululla työn juhla. Tulimme kello kolmetoista koululle. Ensin lauloimme ”Keski-Suomen kotiseutulaulun” Sitten Anna Mäkinen piti tervehdyspuheen. Lauloimme laulun ”Työ Suomen hyväks` uhratkaamme”. Maija Tukia luki runon. Sitten Tuovi Ylä-Jussila pakinoi. Pakinan nimi oli ”Hopiaa, hopiaa sitä olla pittää”. Sitten jatkokurssin tytöt lauloivat. Sitten opettaja puhui talkookesän työstä. Sitten hän jakoi palkinnot. Pojat esittivät laulun. Laulun jälkeen tytöt leikkivät. Lauloimme lopuksi ”Iske, iske, iske”. Siihen päättyikin juhla.
Kotini valaistus
Meillä on vähän valaistusta. Mutta sitä on käytettävä säästäen. Sitä on saatu kortilla. Ja sitä ei saa kuin puoli litraa. Se kuluu pian. Työt on tehtävä päivällä. Ja myöskin läksyt on luettava päivällä. Navetassa lypsetään lampun valossa. Mutta täytyy pitää hyvin pienellä. Se puoli litraa täytyy riittää yhdeksi kuukaudeksi. Meillä pidetään uunin luukkua auki, että tulisi vähän valoa sieltä. Päreitäkään meillä ei ole, että niistä olisi vähän apua. Siis täytyy käyttää säästäen, niin paljon kuin suinkin.
Koulun alkaessa
Koulu alkoi lokakuun 9 p:nä. Kun tulin koululle, oli siellä jo muutamia uusia oppilaita. Paikkakunnalta olevat koululaiset olivat kaikki. Pian soi kello ja menimme sisälle. Luokka tuli täyteen. Muutamain täytyi jäädä seisomaan. Mutta pian haettiin alaluokasta pulpetteja. Sitten opettaja puhui vähän kaikista asioista. Uskonnosta hän antoi läksyksi ”Johannes Kastajan syntymä”. Sitten saimme lähteä kotiin. Olin odottanut koulun alkamista, että saisi oppia vähän uutta. Ja että sekin vuosi menisi ohi ja että pääsisi koulusta pois.
Kenkätilanne
Kenkätilanne on nyt vaikea. Ei saa kenkiä muuta kuin kansanhuollon luvalla. Puukenkiä saa ilman lupaa ja myös paperikenkiä. Luvalla saa kumipohjaisia nahkakenkiä. Minä en saanut, kun minulla on lyhyt koulumatka. Minulla on isot kumisaappaat, jotka sain, kun lastasin Jyväskylän kaupungin halkoja toissa kesänä. On ne vähän isot, mutta kun laittaa renttua paljon, niin kyllä ne kelpaavat. Monella ei ole juuri minkäänlaisia kenkiä. Huonoista kengistä on paljon haittaa. Lapset eivät pääse kouluun, työmiehet eivät työhön eikä metsätöihin. Toivottavasti kenkätilanne piakkoin helpottaa. Onhan sitä jo tarpeeksi kauan kestänytkin.
Nykyinen valaistus
Näillä seuduilla, missä ei ole sähköä, on hyvin huono valaistus. Jokaisessa paikassa on kyllä karbiidilamppuja, mutta kansanhuolto ei anna karbiidilamppuja. Karbiidilamppuja on monenlaisia, kaupasta ostettuja ja omatekoisia. Meillä on omatekoinen. Isä teki sen jo monta vuotta sitten. Noin viisitoista sm korkean ja noin 6 sm läpimitaltaan olevan peltipurkin toinen pää on kokonaan auki. Siihen isä teki puupohjan. Toisen pään hän jätti ehjäksi ja teki siihen sellaisen reiän, että siitä mahtui kiväärin hylsy läpi. Hylsyn hän juotti tinalla reikään kiinni. Siihen hylsyyn voi kiinnittää polttimon. Se purkki laitettiin isompaan purkkiin ja siihen vettä. Vesi imeytyi puun läpi ja karbiidi kastui pienen purkin sisällä ja siitä tuli kaasua ja polttimoon tuli valkea. Kaupasta ostetut lamput ovat joskus huonoja, mutta ovat ne joskus hyviäkin. Karbiidin valo on kirkas, mutta kun sitä saa niin vähän, niin se menee nopeasti. Kun on hyvä polttimo, niin valo palaa leveänä sen päässä. Öljylamppu palaa himmeämmällä kuin karbiidilamppu. (Alla kaavio karbidilampusta).
Puhelin
Puhelin on tärkeä koje ihmisen elämässä. Puhelimen on keksinyt Thomas Edison. Meillä on rautatien puhelin. Se on yhdistetty suureen puhelinlinjaan. Puhelin soi melkein aina. Meille kuuluu kaikki soitot, jotka soitetaan Haapamäen ja Koskensaaren välillä. Mutta ei se häiritse, kun siihen on tottunut. Jokaiselle asemalle on erilainen soitto. Meille kuuluva soitto on kaksi pitkää ja kaksi lyhyttä soittoa. Jos pysäkillä ei satu olemaan asemamiestä, niin silloin soitetaan meille. Kun menee vastaamaan, niin ääni kuuluu syvältä ikään kuin maan alta. Kun sellaisessa puhelimessa, joka on yhdistetty keskukseen, nostaa puhelintorven, kuuluu surinaa. Ääni kuuluu huonosti, jos on vanhat patterit tai huonot langat. Edison on tehnyt suuren palveluksen ihmiskunnalle, sillä varmasti olisi elämä paljon vaikeampaa, jos ei puhelinta olisi. On paljon sairaustapauksia, jolloin täytyy soittaa lääkärille. Puhelimesta on siis suuri hyöty.
Minä olen syntynyt Huttulassa Ampialan kylässä Keuruun pitäjässä. Minä olen syntynyt vuonna 1932 tuhatyhdeksänsataakolmekymmentäkaksi, kymmenes päivä huhtikuuta. Minun kotini on maantien varressa. Kotini on myös lähellä rataa. Minä tulin alakouluun vuonna 1940. Silloin oli opettajana Hanna Vuoriniemi. Hän oli hauska opettaja. Minä kävin alakoulua ensimmäistä luokkaa vain neljä viikkoa. Sitten kun tulin toiselle luokalle, oli opettajana Hilkka Pietilä. Sitä luokkaa minä kävin koko vuoden. Sitten tulin ylä-koulun ensimmäiselle luokalle. Ylä-koulussa oli paljon toisenlaista. Siellä tarvitsi näyttää kartalta ja oli paljon toisenlaisia laskuja. Sitten tulin toiselle luokalle. Kun on sota, niin se haittaa paljon, kun ei tahdo saada koulutarpeita. Mutta toivon, että pian tulisi rauha.
Sokeripula
Nyt on sokeripula. Jokaisella ihmisellä on sokerikortti. Sillä ei saa kuin niin vähän, ettei riitä omiksi tarpeiksi. Jos käy vieraissa jossain kylässä, niin täytyy ottaa itse sokeria mukaan. Täytyy säännöstellä, ettei menisi niin paljon sokeria. Meillä laitetaan pöytään sokerit, mutta pienitään pieniksi, ettei menisi kovin paljon. Mutta siltikin sitä menee paljon. Sokeripula johtuu sodasta.
Eilinen juhla
Eilen oli raittiusjuhla täällä koululla. Se alkoi kello yhdeltä. Ensin lauloimme ”Tervetultua talohon”. Olavi Ruokonen piti tervehdyspuheen. Lauloimme ”Työ Suomen hyväks` uhratkaamme”. Sitten Mirjam luki luvun ”Suomi raittiiksi”. Minä ja Santalan Veikko lauloimme ”Hei, hei, meitä poikia”. Maunuahon Jenny luki runon ”Siniseen sotaan”. Viimeksi lauloimme ”Kansalaismarssin”. Se oli hauska päivä. Seuraavalla kerralla järjestävät jatkokurssilaiset Raittiusjuhlan.
Työn juhla
Viime sunnuntaina oli täällä koululla työn juhla. Tulimme kello kolmetoista koululle. Ensin lauloimme ”Keski-Suomen kotiseutulaulun” Sitten Anna Mäkinen piti tervehdyspuheen. Lauloimme laulun ”Työ Suomen hyväks` uhratkaamme”. Maija Tukia luki runon. Sitten Tuovi Ylä-Jussila pakinoi. Pakinan nimi oli ”Hopiaa, hopiaa sitä olla pittää”. Sitten jatkokurssin tytöt lauloivat. Sitten opettaja puhui talkookesän työstä. Sitten hän jakoi palkinnot. Pojat esittivät laulun. Laulun jälkeen tytöt leikkivät. Lauloimme lopuksi ”Iske, iske, iske”. Siihen päättyikin juhla.
Kotini valaistus
Meillä on vähän valaistusta. Mutta sitä on käytettävä säästäen. Sitä on saatu kortilla. Ja sitä ei saa kuin puoli litraa. Se kuluu pian. Työt on tehtävä päivällä. Ja myöskin läksyt on luettava päivällä. Navetassa lypsetään lampun valossa. Mutta täytyy pitää hyvin pienellä. Se puoli litraa täytyy riittää yhdeksi kuukaudeksi. Meillä pidetään uunin luukkua auki, että tulisi vähän valoa sieltä. Päreitäkään meillä ei ole, että niistä olisi vähän apua. Siis täytyy käyttää säästäen, niin paljon kuin suinkin.
Koulun alkaessa
Koulu alkoi lokakuun 9 p:nä. Kun tulin koululle, oli siellä jo muutamia uusia oppilaita. Paikkakunnalta olevat koululaiset olivat kaikki. Pian soi kello ja menimme sisälle. Luokka tuli täyteen. Muutamain täytyi jäädä seisomaan. Mutta pian haettiin alaluokasta pulpetteja. Sitten opettaja puhui vähän kaikista asioista. Uskonnosta hän antoi läksyksi ”Johannes Kastajan syntymä”. Sitten saimme lähteä kotiin. Olin odottanut koulun alkamista, että saisi oppia vähän uutta. Ja että sekin vuosi menisi ohi ja että pääsisi koulusta pois.
Kenkätilanne
Kenkätilanne on nyt vaikea. Ei saa kenkiä muuta kuin kansanhuollon luvalla. Puukenkiä saa ilman lupaa ja myös paperikenkiä. Luvalla saa kumipohjaisia nahkakenkiä. Minä en saanut, kun minulla on lyhyt koulumatka. Minulla on isot kumisaappaat, jotka sain, kun lastasin Jyväskylän kaupungin halkoja toissa kesänä. On ne vähän isot, mutta kun laittaa renttua paljon, niin kyllä ne kelpaavat. Monella ei ole juuri minkäänlaisia kenkiä. Huonoista kengistä on paljon haittaa. Lapset eivät pääse kouluun, työmiehet eivät työhön eikä metsätöihin. Toivottavasti kenkätilanne piakkoin helpottaa. Onhan sitä jo tarpeeksi kauan kestänytkin.
Nykyinen valaistus
Näillä seuduilla, missä ei ole sähköä, on hyvin huono valaistus. Jokaisessa paikassa on kyllä karbiidilamppuja, mutta kansanhuolto ei anna karbiidilamppuja. Karbiidilamppuja on monenlaisia, kaupasta ostettuja ja omatekoisia. Meillä on omatekoinen. Isä teki sen jo monta vuotta sitten. Noin viisitoista sm korkean ja noin 6 sm läpimitaltaan olevan peltipurkin toinen pää on kokonaan auki. Siihen isä teki puupohjan. Toisen pään hän jätti ehjäksi ja teki siihen sellaisen reiän, että siitä mahtui kiväärin hylsy läpi. Hylsyn hän juotti tinalla reikään kiinni. Siihen hylsyyn voi kiinnittää polttimon. Se purkki laitettiin isompaan purkkiin ja siihen vettä. Vesi imeytyi puun läpi ja karbiidi kastui pienen purkin sisällä ja siitä tuli kaasua ja polttimoon tuli valkea. Kaupasta ostetut lamput ovat joskus huonoja, mutta ovat ne joskus hyviäkin. Karbiidin valo on kirkas, mutta kun sitä saa niin vähän, niin se menee nopeasti. Kun on hyvä polttimo, niin valo palaa leveänä sen päässä. Öljylamppu palaa himmeämmällä kuin karbiidilamppu. (Alla kaavio karbidilampusta).
Puhelin
Puhelin on tärkeä koje ihmisen elämässä. Puhelimen on keksinyt Thomas Edison. Meillä on rautatien puhelin. Se on yhdistetty suureen puhelinlinjaan. Puhelin soi melkein aina. Meille kuuluu kaikki soitot, jotka soitetaan Haapamäen ja Koskensaaren välillä. Mutta ei se häiritse, kun siihen on tottunut. Jokaiselle asemalle on erilainen soitto. Meille kuuluva soitto on kaksi pitkää ja kaksi lyhyttä soittoa. Jos pysäkillä ei satu olemaan asemamiestä, niin silloin soitetaan meille. Kun menee vastaamaan, niin ääni kuuluu syvältä ikään kuin maan alta. Kun sellaisessa puhelimessa, joka on yhdistetty keskukseen, nostaa puhelintorven, kuuluu surinaa. Ääni kuuluu huonosti, jos on vanhat patterit tai huonot langat. Edison on tehnyt suuren palveluksen ihmiskunnalle, sillä varmasti olisi elämä paljon vaikeampaa, jos ei puhelinta olisi. On paljon sairaustapauksia, jolloin täytyy soittaa lääkärille. Puhelimesta on siis suuri hyöty.
Aihe
Huttula, koululaiset, ainekirjoitus, sota-aikaKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.
Kuvaus
Vuonna 1932 syntyneen Veikko Kinnusen kirjoittamia ainekirjoituksia sota-aikaan.